Ajankohtaista

Kuntecin ajankohtaiset uutiset, nimitykset ja tiedotteet.

Kuntecin uutiset

Ari Aho Kuntec Oy:n toimitusjohtajaksi

Kuntecin hallitus on nimittänyt konsernin toimitusjohtajaksi 7.3.2019 alkaen vt. toimitusjohtaja KTM, HHJ Ari Ahon. Aho on vuodesta 2012 lähtien toiminut Kuntec Oy:n hallintojohtajana ja varatoimitusjohtajana. Vt. toimitusjohtajana hän on toiminut viime marraskuusta alkaen.

Ari Aho siirtyi vuonna 2010 Kuntec Oy:n edeltäjään eli Turun kunnallistekniikkaliikelaitokseen valmistelemaan Turun kunnallistekniikkaliikelaitoksen ja Turun viherliikelaitoksen fuusiota ja yhtiöittämistä. Aholla on laaja työkokemus sekä julkiselta että yksityiseltä puolelta johtotehtävistä sekä talous- ja henkilöstöhallintoon liittyvistä tehtävistä. 

- Kuntecin hallitus on ollut tyytyväinen Ari Ahon työhön ja saanut hyvän vaikutelman hänen osaamisestaan.  Hänellä on kokemusta yrityksen eri vaiheista ja hän tuntee yhtiön lainalaisuudet parhaiten. Hallituksen mielestä Aho on oikea henkilö viemään uudistuvan Kuntecin muutokset maaliin, kertoo hallituksen puheenjohtaja Matti Rihko.

Lisätietoja: Kuntec Oy:n hallituksen puheenjohtaja Matti Rihko, p. 0400 830727

 

Kuntec -konserni on Turun talousalueella toimiva infra- ja ylläpitopalvelukonserni. Tarjoamme palveluita viher-, kaupunki-, kaukolämpö- ja sähköverkkorakentamiseen, projektinjohtourakointiin, teiden puhtaana- ja kunnossapitoon, sekä työkoneiden ja autokaluston korjaamiseen. Lisäksi palveluihimme kuuluvat kukka- ja puutarhamyymäläpalvelut. Asiakkaitamme ovat yritykset, kaupungit ja kunnat sekä taloyhtiöt. Turun kaupungin omistaman konsernin palveluksessa työskentelee noin 200 vakituista työntekijää. Lisäksi konsernimme työllistää laajaa alihankkijaverkostoa. Liikevaihtomme oli vuonna 2018 noin 39 miljoonaa euroa. www.kuntec.fi

Sivukartta