Ajankohtaista

Kuntecin ajankohtaiset uutiset, nimitykset ja tiedotteet.

Kuntecin uutiset

Kuntec-konsernin tulos tappiollinen

Kuntec-konsernin liikevaihto oli viime vuonna 38,5 miljoonaa euroa (39,2 miljoonaa euroa vuonna 2017). Kuntec-konserniin kuuluu Kuntec Oy:n lisäksi Flör Kukka ja Puutarha Oy. Kuntec Oy:n osuus konsernin liikevaihdosta oli 36,2 miljoonaa euroa (36,9 miljoonaa euroa vuonna 2017).

Projektinjohtopalveluiden osuus liikevaihdosta kasvoi voimakkaasti

Kuntec Oy:n toimialoista rakennustoiminnassa projektijohtopalvelut lisäsi voimakkaasti liikevaihtoaan, yhtiön muussa rakentamistoiminnassa liikevaihto laski. Ylläpitopalveluiden liikevaihto laski hieman verrattuna vuoteen 2017. Flör Kukka ja Puutarha Oy:n liikevaihto säilyi edellisvuoden tasolla.

Kuntec konsernin kannattavuus heikkeni, liiketuloksen päätyessä n. 1,5 miljoonaa euroa tappiolle.

 - Yhtiön toimintavuosi oli haastava ja kilpailutilanne säilyi huomattavan kireänä.Ylläpitopalveluiden toiminta oli kannattavaa, vaikka kannattavuus on edelleen laskenut. Rakentamispalveluiden tulos oli voimakkaasti negatiivinen. Vuoden aikana toteutui urakoita, jotka eivät sujuneet suunnitellusti ja osoittautuivat tappiollisiksi. Tänä vuonna panostamme kannattavuuteen ja jatkamme kehittämällä organisaatiota sekä työtapoja.  Vahvuutemme markkinoilla on hyvä paikallistuntemus ja kokemus infrarakentamisen ja ylläpidon projektien hallinnasta, sanoo Ari Aho.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Ari Aho, Kuntec Oy, ari.aho@kuntec.fi   gsm +358 40 3511873

Kuntec -konserni on Turun talousalueella toimiva infra- ja ylläpitopalvelukonserni. Tarjoamme palveluita viher-, kaupunki-, kaukolämpö- ja sähköverkkorakentamiseen, projektinjohtourakointiin, teiden puhtaana- ja kunnossapitoon, sekä työkoneiden ja autokaluston korjaamiseen. Lisäksi palveluihimme kuuluvat kukka- ja puutarhamyymäläpalvelut. Asiakkaitamme ovat yritykset, kaupungit ja kunnat sekä taloyhtiöt. Turun kaupungin omistaman konsernin palveluksessa työskentelee noin 200 vakituista työntekijää. Lisäksi konsernimme työllistää laajaa alihankkijaverkostoa. Liikevaihtomme oli vuonna 2018 noin 39 miljoonaa euroa. www.kuntec.fi

 

 

Sivukartta