Ajankohtaista

Kuntecin ajankohtaiset uutiset, nimitykset ja tiedotteet.

Kuntecin uutiset

Kuntec Oy:n toimitusjohtaja Ari Aho

Kuntecin hallitus on kutsunut konsernin toimitusjohtajaksi toistaiseksi 23.11.2018 alkaen hallintojohtaja Ari Ahon. 

Aho on vuodesta 2012 lähtien toiminut Kuntec Oy:n hallintojohtajana ja varatoimitusjohtajana. Hän siirtyi 15.3.2010 Kuntec Oy:n edeltäjän Turun kunnallistekniikkaliikelaitokseen valmistelemaan Turun kunnallistekniikkaliikelaitoksen ja Turun viherliikelaitoksen fuusiota ja yhtiöittämistä talous-/hallintopäällikkönä.

Aholla on työkokemusta laajasti sekä julkiselta että yksityiseltä puolelta. Hän on toiminut mm. Turun kaupunginteatterin hallintopäällikkönä sekä Turun liikunta-asiankeskuksen hallintopäällikkönä. Yksityisellä puolella näkemystä ja kokemusta on karttunut mm. henkilöstöpalveluyrityksen Varsinais-Suomen alueen yhteyspäällikkönä, kansainvälisen tietotekniikkayhtiön Suomen yhtiön toimitusryhmän vetäjänä (Consulting Services Manager) sekä Uunisepät Oy:n talouspäällikkönä.

Lisäksi Aho on vaikuttanut jo vuosikymmeniä eri luottamus- ja valmennustehtävissä. Hän on toiminut mm. juniorijalkapallossa Naisten Liigan ja Suomen Palloliiton valmennustehtävissä sekä TPS:n valmennuspäällikkönä. Tällä hetkellä hän on FC TPS Oy:n hallituksen jäsen.

 

Sivukartta